Stressi, masennus ja työuupumus nousevat usein otsikoihin, kun aiheena on työn vaikutukset yksilön hyvinvointiin. Julkisessa keskustelussa työelämä näyttäytyy epäreiluna vaihdantataloutena, jossa työntekijä maksaa saamastaan taloudellisesta turvasta omalla terveydellään.
Työpahoinvointi ei ole tapetilla aiheetta. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet muistuttavat, että työntekijän keinot vastata työelämän kasvaviin vaatimuksiin ovat rajalliset. Työntekijä ei myöskään oireile syyttä: laajojen irtisanomisten, ulkoistamisten, kilpailutusten ja pätkätyösuhteiden maailmassa mielialoja värittää epävarmuus. Samalla yksilöön kohdistuvat odotukset, kuten tehokkuuden ja joustavuuden vaatimukset, kasvavat ja kuormittavat työntekijän sietokykyä entisestään. Kun väsyneimmät jäävät kyydistä, on jäljelle jääneisiin kohdistuva paine entistäkin kovempi.
Kestämättömältä vaikuttava tilanne on synnyttänyt vastaliikehdintää niin työntekijä- kuin työnantajapuolellakin. Asenteiden muuttumisesta kielii muun muassa työelämään siirtymässä olevan, niin kutsutun y-sukupolven valikoiva suhde työmarkkinoihin: nuorelle työntekijäpolvelle työ ei ole ainoastaan keino ansaita rahaa, vaan myös toteuttaa itseään ja omaa ajatusmaailmaa. Koska kuukausittainen palkkakuitti ei ole riittävä vastine työlle uhratuista tunneista, ei mitä tahansa tointa suostuta ottamaan vastaan.
Suhtautumistapa on helppo leimata työnteon välttelyksi ja nuorison nirsoiluksi. Ikäluokkien pienentyessä pelko työvoiman epätasaisesta jakautumisesta ja sen seurauksista on kiistämättä aiheellinen. Toisaalta ilmiö kertoo myös asennemuutoksesta ja kasvasta tyytymättömyydestä työelämän epäterveellisiä rakenteita kohtaan. Loppuunkulumiseen ei yksinkertaisesti suostuta. Kapinahengen voi nähdä myös työvoimapoliittisena mahdollisuutena, sillä mielekkäässä työssä työntekijä todennäköisimmin voi hyvin ja myös viihtyy pidempään.
Myös työnantajapuolella on havahduttu siihen, ettei tehdystä työstä saatu taloudellinen etu korvaa menetettyä terveyttä. Välinneellistävä suhde työntekijään on väistymässä. Tilalle on tullut molemminpuolinen halu rakentaa terveellisempää ja turvallisempaa toimintakulttuuria työpaikoille. Yksi osoitus tästä on työhyvinvoinnin edistämistyön yleistyminen. TYHY-toiminnan tavoitteena on tukea työkykyä, terveyttä, osaamista, hyvinvointia sekä välillisesti parantaa myös työn tuottavuutta ja laatua.
Ovatko TYHY-toimenpiteet työelämän rakenteellisia puutteita paikkaavia korjausliikkeitä, jotka tosiasiassa ylläpitävät epäterveellisiä toimintatapoja? Viime vuosien kehitys kertoo päinvastaisesta. Painopiste on siirtynyt ennaltaehkäisevään terveyden edistämistyöhön. Sen lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan työ ei ole terveyden kuluttamisen, vaan sen tuottamisen paikka. Rahassa mitattavan omaisuuden ohella työ voi kartuttaa myös henkistä ja sosiaalista pääomaa ja olla sellaisenaan elimellinen hyvän elämän osa-alue.
TYHY-toiminnan tavoitteena ei ole korjata työn kuormittavia tekijöitä pois päiväjärjestyksestä. Työntekijään, työyhteisöön ja organisaatioon kohdistuvilla toimilla se pyrkii rakentamaan ja ylläpitämään sellaista toimintakulttuuria, jossa työskentelminen ei olisi uhka kenenkään hyvinvoinnille.
Kirjallisuutta:
Rauramo, Päivi (2008) Työhyvinvoinnin portaat. Viisi vaikuttavaa askelta. Edita, Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti