tiistai 27. maaliskuuta 2012


Arjen virtaus on usein helposti ennakoitavaa, mikä tekee siinä ajelehtimisesta turvallista. Siihen tuudittautuminen saattaa kuitenkin vaikeuttaa pinnalla pysymistä odottamattomissa mutkissa. Taide tuo joustoa arjen tasalaatuiseen kudokseen. Se ei ole irrallaan elämästä, mutta käy omaan tahtiinsa. Taiteen tahtiin hengittämällä voi hetkittäin irtautua arjen liikkeestä, hidastaa käyntiä ja tarvittaessa antaa tempon kiihtyä.

Taiteen tahtiin mukautuminen edellyttää vastavuoroisuutta. Etäisyyttä ottava tarkkaileminen ei silloin riitä. Turvallisen välimatkan ylittäminen saattaa olla sotkuista: kädet likaantuvat, mieli jännittyy ja hikipisara tiivistyy ohimolle. Vuorovaikutus on siis toisinaan työlästä. Välillä se taas soljuu eteenpäin vaivatta. Haastavuutta lisää se, etteivät vaikutukset ole aina välittömiä eivätkä odotetun kaltaisia. Kumppanuutta kuvaa yllätyksellisyys, joka kaikessa sietämättömyydessään antaa usein suurimman mielihyvän. 

Taiteen puristaminen helposti nieltävään muotoon on mahdotonta. Työhyvinvointia tavoittelevan museotyön näkökulmasta se ei myöskään ole tarkoituksenmukaista: kitka ja hankaus ovat usein merkkejä muutoksesta ja uusien kontaktipintojen syntymisestä. Taide ei taivu viihdyttäjän rooliin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö sen äärellä voisi viihtyä.

Työpäivän päättävä taidemuseokäynti on eräänlainen irtiotto työasioista. Se ei kuitenkaan ole viihteellisen kokemuksen kaltainen pakopaikka arkitodellisuudesta. Välittömän helpotuksen ja mielihyvän sijaan nykytaide tarjoaa mielelle uutta, usein varsin sitkeää pureskeltavaa. Taide jää mieleen -tapaamiset eivät ole taukoja työelämästä, vaan taukoja työelämässä.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hyvää työtä!

Stressi, masennus ja työuupumus nousevat usein otsikoihin, kun aiheena on työn vaikutukset yksilön hyvinvointiin. Julkisessa keskustelussa työelämä näyttäytyy epäreiluna vaihdantataloutena, jossa työntekijä maksaa saamastaan taloudellisesta turvasta omalla terveydellään. 

Työpahoinvointi ei ole tapetilla aiheetta. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet muistuttavat, että työntekijän keinot vastata työelämän kasvaviin vaatimuksiin ovat rajalliset. Työntekijä ei myöskään oireile syyttä: laajojen irtisanomisten, ulkoistamisten, kilpailutusten ja pätkätyösuhteiden maailmassa mielialoja värittää epävarmuus. Samalla yksilöön kohdistuvat odotukset, kuten tehokkuuden ja joustavuuden vaatimukset, kasvavat ja kuormittavat työntekijän sietokykyä entisestään. Kun väsyneimmät jäävät kyydistä, on jäljelle jääneisiin kohdistuva paine entistäkin kovempi.

Kestämättömältä vaikuttava tilanne on synnyttänyt vastaliikehdintää niin työntekijä- kuin työnantajapuolellakin. Asenteiden muuttumisesta kielii muun muassa työelämään siirtymässä olevan, niin kutsutun y-sukupolven valikoiva suhde työmarkkinoihin: nuorelle työntekijäpolvelle työ ei ole ainoastaan keino ansaita rahaa, vaan myös toteuttaa itseään ja omaa ajatusmaailmaa. Koska kuukausittainen palkkakuitti ei ole riittävä vastine työlle uhratuista tunneista, ei mitä tahansa tointa suostuta ottamaan vastaan.

Suhtautumistapa on helppo leimata työnteon välttelyksi ja nuorison nirsoiluksi. Ikäluokkien pienentyessä pelko työvoiman epätasaisesta jakautumisesta ja sen seurauksista on kiistämättä aiheellinen. Toisaalta ilmiö kertoo myös asennemuutoksesta ja kasvasta tyytymättömyydestä työelämän epäterveellisiä rakenteita kohtaan. Loppuunkulumiseen ei yksinkertaisesti suostuta. Kapinahengen voi nähdä myös työvoimapoliittisena mahdollisuutena, sillä mielekkäässä työssä työntekijä todennäköisimmin voi hyvin ja myös viihtyy pidempään. 

Myös työnantajapuolella on havahduttu siihen, ettei tehdystä työstä saatu taloudellinen etu korvaa menetettyä terveyttä. Välinneellistävä suhde työntekijään on väistymässä. Tilalle on tullut molemminpuolinen halu rakentaa terveellisempää ja turvallisempaa toimintakulttuuria työpaikoille. Yksi osoitus tästä on työhyvinvoinnin edistämistyön yleistyminen. TYHY-toiminnan tavoitteena on tukea työkykyä, terveyttä, osaamista, hyvinvointia sekä välillisesti parantaa myös työn tuottavuutta ja laatua. 

Ovatko TYHY-toimenpiteet työelämän rakenteellisia puutteita paikkaavia korjausliikkeitä, jotka tosiasiassa ylläpitävät epäterveellisiä toimintatapoja? Viime vuosien kehitys kertoo päinvastaisesta. Painopiste on siirtynyt ennaltaehkäisevään terveyden edistämistyöhön. Sen lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan työ ei ole terveyden kuluttamisen, vaan sen tuottamisen paikka. Rahassa mitattavan omaisuuden ohella työ voi kartuttaa myös henkistä ja sosiaalista pääomaa ja olla sellaisenaan elimellinen hyvän elämän osa-alue.

TYHY-toiminnan tavoitteena ei ole korjata työn kuormittavia tekijöitä pois päiväjärjestyksestä. Työntekijään, työyhteisöön ja organisaatioon kohdistuvilla toimilla se pyrkii rakentamaan ja ylläpitämään sellaista toimintakulttuuria, jossa työskentelminen ei olisi uhka kenenkään hyvinvoinnille.


Kirjallisuutta:

Rauramo, Päivi (2008) Työhyvinvoinnin portaat. Viisi vaikuttavaa askelta. Edita, Helsinki.




perjantai 2. maaliskuuta 2012

Taidetauolla

Kotihoitaja vie hoivan asiakkaan luokse. Työ on itsenäistä, sillä kotikäynnit tehdään pääasiassa yksin. Kollega kohdataan palavereissa ja kahvitauoilla, mutta aikaa ja tilaa täysipainoiseen työyhteisönä olemiseen on vähän. Työssä jaksamisen ja viihtymisen kannalta yhteisön tuki on tärkeää myös itsenäistä työtä tekevälle.

Taide jää mieleen -hankkeeseen osallistuvien kotihoitajien reitteihin ilmestyi helmikuun alussa ylimääräinen mutka. Vuoden loppuun saakka heidän polkunsa risteävät kerran kuukaudessa nykytaiteen museossa. Kun yksikkö kokoontuu iltapäivänmittaiselle "taidetauolle", siirtyy huomio hoivan kohteesta sen antajaan.

Uudessa ympäristössä työyhteisöllä on eri tavalla tilaa hengittää. Yhdessä oleminen on välittömämpää, kun tekemättömät työt eivät muistuta itsestään samalla tavalla kuin työpaikalla. Töiden jättäminen ja museoon lähteminen kesken työpäivän saattaa toisinaan tuntua myös vaikealta.

Nykytaiteen museo on työpaikan stressitekijöistä vapaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi toimintaympäristönä neutraali ja jokaiselle samalla tapaa saavutettava. Toisille museo on vieras ja etäinen. Toisille se taas on tuttu ja helposti lähestyttävä. Koko työyksikölle suunnatun toiminnan suunnittelussa on kunnioitettava osallistujien erilaisia suhtautumistapoja ja motivaation asteita. Nykytaiteen annostelu ei saa ylittää kenenkään sietokykyä.

Taidetauolla kokeillaan luovia tekemisen tapoja ja etsitään vaihtoehtoja päämäärähakuiselle suorittamiselle. Luova prosessi on muodoltaan avoin. Lopputulosta ei voi määritellä etukäteen, vaikka prosessia ohjaisikin tavoitteellisuus. Tekemisen tahtia ei voi sanella ylhäältä päin: nopeus tai hitaus määritellään tekijän ehdoilla. Kun työelämän kiivas tempo huimaa, voi luovuudesta löytää inhimillisen avun.

Totutuista suhtautumistavoista luopuminen vaatii uskallusta. Rohkaiseva ilmapiiri syntyy, kun tekemistä ohjaavat selkeät suuntaviivat. Vaikka lopputulos onkin tuntematon, on lähtökohtien oltava ryhmän yhteisesti hyväksymät. Kun jokainen tietää, mitä tekee ja ymmärtää, miksi tekee, on luovalle prosessille ominaisen epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietäminen helpompaa. Sujuva vuorovaikutus ohjaajan ja ryhmän välillä on taidelähtöisen tekemisen perusedellytys. 

Myös ryhmähenki ja työtoverien keskinäinen tuttuus rohkaisevat kokeilemaan omien kykyjen kantavuutta. Yhdessä uskaltaminen ja uuden kokeminen voivat tiivistää yhteishenkeä entisestään. 

Tuttuus voi toisinaan myös ylläpitää osallistumista rajoittavia rakenteita. Työyhteisön, kuten minkä tahansa muunkin yhteisön, vuorovaikutusta ohjaa sisäinen hierarkia. Jäseniltä odotetaan tietynlaista käyttäytymistä. Tällaiset ennakko-odotukset saattavat syödä uskallusta ja rohkeutta ilmaista itseä. 

Taiteen kyllästämässä toimintaympäristössä järjestys saattaa kuitenkin järkkyä: totutusta poikkeavat tekemisen tavat voivat kanavoida ryhmädynamiikkaa uusiin uomiin. Näkökulman muutos voi nostaa työyhteisöstä esiin ominaisuuksia, joille ei työpaikan arjessa ole aikaisemmin ollut tilausta.

Nykytaiteen museo ei ole ainoastaan taiteen ja katsojan kohtaamispaikka. Se voi myös kannustaa työtoverin avoimempaan kohtaamiseen.


Kirjallisuutta:

Brandenburg von, Cecilia (2003) Kuvataide työhyvinvoinnin ja tykytoiminnan tukena. Uusia näkökulmia ja käytännön esimerkkejä. Työturvallisuuskeskus, Helsinki.